Miten löysin scifin ja fantasian

Sosiaalisessa mediassa on ollut pitkiäkin keskusteluja siitä, millaisia ennakkoluuloja scifiä ja fantasiaa kohtaan lukijoilla saattaa olla ja miksi jotkut eivät sitä lue ja miksi jotkut taas ovat täysin hurahtaneet siihen (ja kaikkea siltä väliltä).

Keskusteluissa on ollut loistavia analyyseja siitä, mikä tässä genressä kiinnostaa ja mikä epäilyttää. En lähde ruotimaan noin syvällisiä asioita, vaan kerron miten itse olen ensin päätynyt lukemaan ja sitten kirjoittamaan juuri tämän aihepiirin kirjallisuutta.

Kun luette tätä, niin muistakaa tarinan alkavan 80-luvun alusta ja silloin ei ollut sen enempää internettiä, kuin ulkomaisia TV-kanaviakaan saatavilla. Oli vain kaksi kanavaa, kirjastoauto ja aikakauslehtien käännösartikkelit.

Lukuharrastukseni luonnollisesti alkoi sarjakuvista ja Aku Ankat, Asterixit ja Tintit tulivat tutuiksi. Sitten käsiini osui kaksi sarjakuvaa, jotka löivät ällikällä, kumpikin omalla tavallaan. Mietin mitä tämä on ja onko tätä lisää. Kyseessä olivat Valerian ja Apinoinen planeetta. Valerianissa hämmästyttivät vieraat planeetat ja avaruusalukset, Apinoinen planeetassa dystooppinen maailma ja evoluution käänteisyys. Äkisti olin löytänyt täysin uuden tavan nähdä asioita, visuaalisuus, salaperäisyys ja yllätyksellisyys lumosivat minut.

Kirjoja aloin lukemaan jo nuorena, sarjakuvien edelleen pysyessä mukana harrastuksissa. Noita ensimmäisiä romaaneja en nyt tarkkaan muista, mutta jossain kohtaa siirryin normaaliin nuortenkirjallisuuteen ja nuo kirjat muistankin jo hyvin (jos nyt pojalle on normaalia lukea Dana-tyttöjä ja Neiti etsivää). Tässä kohtaa edelleen pitää muistaa aika ennen internettiä. Mitään ei ollut yksinkertaista etsiä tai löytää, joten en ollut kunnolla edes tietoinen scifi- tai fantasiakirjallisuudesta sarjakuvien ulkopuolella.

Jälleen kuitenkin tapahtui kaksi onnellista osumaa. Lainasin ensimmäinen Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjan Johnny Weissmullerin elokuvien innostamana ja Jules Vernen Kapteeni Nemo kirjan Salaperäinen saari TV-sarjan innoittamana. Nämä johdattivat minut ensiaskelille rakastamaani genreen, sillä vaikka ne eivät ehkä olleet puhdasta scifiä tai fantasiaa, liikkuivat ne kuitenkin mielikuvituksen äärirajoilla ja jopa sen ulkopuolella.

Näissä kahdessa kirjailijassa oli tietenkin se hyvä puoli, että molemmilta löytyi myös todellista scifiä ja fantasiaa, joihin väkisinkin törmäsin jatkaessani heidän tuotantonsa lukemista. Varsinkin Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat olivat sellainen koukuttava kokemus, että sydämeni oli lopullisesti hurahtanut. Luin kirjat moneen kertaan ja aina ne jaksoivat kiinnostaa ja yllättää. Jopa näin vanhoilla päivillä viihdytän säännöllisesti itseäni lukemalla niitä.

Siitä lähtien pengoin kirjaston hyllyjä ja kirjakauppoja ja haalin kaikkea genreen liittyvää. Isaac Asimov ja J.R.R.Tolkien olivat seuraava iso harppaus, heidän tuotantonsa jälkeen elämä ei ollut enää entisellään. Molemmat avasivat kirjoissaan kokonaisen uuden maailmankaikkeuden historioineen ja kulttuureineen, toinen scifin ja toinen fantasian puolella. Heidän kauttaan huomasin kirjan voivan olla paljon enemmän, kuin yksittäisten tapahtumien kuvaus. He avarsivat minut ymmärtämään, miten monipuolinen ja moninainen lukukokemus voi olla.

Uudet ennenkokemattomat maailmat ja tapahtumat olivat vilkkaan mielikuvituksen omaavalle nuorukaiselle jotakin muuta kuin se reaalielämä, jota elin ja jota sain uutisista seurata. Scifin ja fantasian myötä voimistui myös tahto kirjoittaa itse tai ehkä paremminkin löytyi se viimeinen puuttuva linkki. Halu kirjoittaa löysi itselleen tien ulos ja sitä kautta ruutupaperivihot alkoivat äkisti täyttyä tarinoista. Olin viimein keksinyt keinon kanavoida ja visualisoida noita päässäni liikkuvia mielikuvia.