Kirjoittamisen riemua

Muurin jatko-osan työt ovat käynnissä ja työ edistyy hyvin. Tauko kirjoittamisesta teki hyvää, sillä nyt into saada uutta tekstiä aikaiseksi, on todella kova. Vaikka kyseessä on jo olemassa olevan käsikirjoituksen, tai jopa valmiimmankin teoksen viimeistely, ei työ ole pelkkää pilkunviilausta…

 

Kuten jotkut ehkä tietävät, niin alun perin Muuri oli yksi teos, mutta koska pituutta oli yli 600 sivua, päätin jakaa sen kahdeksi osaksi. Tein tämän kahdestakin syystä. Ensinnäkään, en halunnut pelästyttää ketään. Kaikki eivät ole välttämättä ole niin intohimoisia lukijoita, etteikö 600 sivun tiiliskivi saattaisi pelästyttää heitä. Toinen syy oli sitten taloudellinen. Yhtenä teoksena kirjan ostohinta olisi ollut yli 30 euroa, mutta erillään yhden osan ostohinta jäi jopa alle kahteenkymmeneen euroon. Vaikka yhteensä hintaa tuleekin enemmän, niin yhden kirjan ostopäätöstä tehtäessä, on suuri ero sillä, maksaako kirja lukijalle yli 30 euroa, vai alle 20 euroa.

 

Tästä sitten päästään tuohon kirjoittamiseen. Koska molempien kirjojen tuli nyt toimia itsenäisesti ja kuitenkin samaan aikaan kertoa yhtenäinen tarinankaari, täytyi osia varsinkin jälkimmäisestä kirjoittaa kokonaan uusiksi ja tiettyjä kohtauksia lisätä.

 

Toinen syy, miksi tämä viimeistelyvaihekin vaatii oikeaa kirjoittamista, on oma kirjoitustyylini. Kun kirjoitan ensimmäistä vedosta ja jopa toistakin, niin keskityn vain tuottamaan tarinaa. Sitten kun on aika paneutua kirjoittamaansa tekstiin ja yrittää samalla asettua sen lukijan asemaan, joka ei tiedä kaikkea, mitä minun päässäni liikkuu, niin silloin joutuu muuttamaan ja kasvattamaan tarinaa melko paljon. Tällöin huomaa puuttuvia kuvauksia ja kokonaisia kohtauksia, jopa lukuja ja hahmoja, joita tarvitaan tekemään tarinasta eheä ja toimiva kokonaisuus.

 

Kuten sanottu, niin tämä työ on nyt käynnissä ja etenee hyvin.

Write a comment

Comments: 0