Nyt se on sitten tehty, kirja on julkaistu. Tuntemukset ovat projektin aikana kulkeneet yhtä vuoristorataa. Ensin jännitti lähteä tekemään koko projektia, yrittää löytää se..
..luottamus, että kirjoitukseni on julkaisemisen arvoinen. Kuten tästä lopputuloksesta voi päätellä, löysin rohkeuden ja olin innostunut siitä.
Lopulta, kun edessä oli kovaa työtä viimeisten muokkauksien ja muutosten kanssa, sekä kirjoituksen muuttaminen painokelpoiseksi, olo oli vain hivenen jännittynyt. Työtä oli paljon enemmän kuin osasin odottaa, niin paljon, ettei aikaa paljon muulle jäänyt.
Kun kirjoitus oli lähtenyt kustantajalle, oli hetki aikaa hengähtää ja olo oli kovan rupeaman jälkeen tyytyväinen ja odottava. Sitten sain mallikirjan käteeni, sen ensimmäisen todisteen siitä, että tämä kaikki on totta. Tuolla hetkellä tunsin ylpeyttä, olin revetä onnesta ja hyvästä olosta. Tilanne kuitenkin muuttui, kun olin hyväksynyt mallikirjan. Tämä vaihe kun tarkoitti sitä, että julkaisu oli edessä. Julkaisu ja sitä kautta se todellisuus, että ulkopuoliset voisivat lukea tekstiäni. Pakokauhu iski uudelleen, pahemmin kuin missään kohtaa projektia. Aloin epäillä jokaista valintaani, jokaista kirjan lausetta ja pidin itseäni typeränä, kun lähdin tähän. Olin varma, että kirjoukseni oli täysin julkaisukelvoton.
On helppo sanoa, että kasvata itsetuntoa ja luota itseesi, mutta ei se ihan niin helposti käy. Arpa oli kuitenkin heitetty, enää ei ollut paluuta. Jouduin vain luottamaan siihen tosiasiaan, että tämä oli tarina, jonka halusin kertoa, tämä oli tarina, jollaisen itse haluaisin lukea. Jos muut eivät ole samaa mieltä, niin en vain voi sille mitään.
Write a comment